Matkaraportti

Kokemuksia Lontoon BETT-messumatkalta 21.-24.1.2020

Lontoossa jälleen

Edellisestä kerrastani BETT-messuilla oli jo monta vuotta aikaa. Mutta sama tuttu kaupunki kauniine lyhtypylväineen ja punaisine kerrosbusseineen oli meitä vastassa, kun nousimme kehittäjärehtorimme Kaisa Tikan kanssa Russell Squaren metroasemalta ylös kadulle. Saavuimme Lontooseen tiistai-iltana ja majoituimme Mercure London Bloomsbury hotellin pieneen huoneeseen, jonka narisevaa lattiaa peitti paksu kokolattiamatto. Oli ihana olla pitkästä aikaa taas Lontoossa! Olen asunut yhden mahtavan kesän Lontoossa opiskeluaikoinani ja vieraillut senkin jälkeen säännöllisesti tutussa kaupungissa.

Ensimmäisenä iltana kävimme pubi-illallisella ja teimme napakan ja tehokkaan kävelyretken tuliaisostoksille Oxford Streetille, sillä tämä oli ainoa mahdollinen hetki ostaa kotona odottaville lapsille tuomisia matkalta. Seuraavana aamuna hyppäsin hotellin läheltä bussiin ja ajoin yläkerroksesta maisemia, tuttuja rakennuksia ja monumentteja ihastellen kohti Googlen koulutuskeskusta, joka sijaitsee Buckinghamin palatsin ja Victorian aseman lähellä.

Googlen the Anywhere School -koulutus

Googlen koulutuskeskus oli jo itsessään näkemisen arvoinen. Eri tilat oli sisustettu eri teemoihin liittyen ja esillä oli vene, pelastusliivejä, puhelinkoppeja, erilaisia istuimia ja valaisimia jne. Google for Education Experience Labin The Anywhere School -koulutuksessa jokainen vieras sai valita nimikaulanauhaansa pinssin, jonka koki itselleen omimmaksi. En valitettavasti muista tarkasti kaikkia vaihtoehtoja, mutta ainakin siellä oli Creative Mind, Activist, Spiritualist ja Environmentalist. Oma valintani oli Problem solver. Tämän jälkeen sain käteeni Chromebookin ja läppäripussukan, jossa oli mm. vesipullo ja muistilehtiö. Chromebookia käytettiin koulutuksen aikana ja se piti lopuksi palauttaa, mutta pussukan sisältöineen sain muistoksi koulutuksesta. Aluksi meidät toivotettiin tervetulleiksi yhteisessä tilaisuudessa, jonka jälkeen jakauduimme pinssiemme mukaisiin ryhmiin.

Itse koulutus koostui kolmesta eri työpajasta, joista ensimmäisessä meidät ohjattiin tilaan, jonka pöydät olivat täynnä erilaisia askartelutarvikkeita. Kyseessä oli Design Thinking Process -työpaja, jossa kävimme läpi luovan ajatteluprosessin vaiheet ja tehtävänämme oli suunnitella askartelutarvikkeista luokkahuoneen tuoli. Ryhmässäni oli kaksi tanskalaista opettajaa ja pettämättömällä pohjoismaisella designmaulla saimmekin omasta mielestämme hyvin tyylikkään tuolin luotua minimaalisen lyhyessä ajassa. Olimme tuotoksestamme hyvin ylpeitä! Luovan suunnitteluprosessin vaiheet: emphatize – define – ideate – prototype – test, käytiin läpi learning by doing -menetelmällä ja käsillä tekemisen lisäksi käytimme prosessissa Googlen työkaluja, kuten Chromen laajennustoimintoa “Push to Classroom’, Google Keepin vapaata piirustusmahdollisuutta ja jaetun diaesityksen työstämistä.

Toinen työpaja oli nimeltään Find Happiness?. Työpajassa käsiteltiin nimensä mukaisesti onnellisuutta ja jälleen samalla tutustuimme Googlen toimintoihin. Teimme tehtävää, johon piti hakea tietoa onnellisuuden käsitteestä ja opimme samalla, miten Tutki -toiminnon avulla voi Google docs-tiedostoa työstäessä helposti etsiä tietoa avaamatta uutta sivua. Lähteestä voi myös lisätä linkin alaviitteeksi automaattisesti. Samalla toiminnolla on myös mahdollista tarkistaa tekstin alkuperä. Muuten keskustelimme sokeista pisteistä ja näkemyksistä, jotka vähentävät onnellisuutta. Ihan hauskaa sekin, kun sai istua mukavalla tuolilla ja kuunnella kouluttajan vaiherikasta elämäntarinaa!

Viimeinen työpaja oli nimeltään Expedition Plastics. Työpajassa opetettiin Googlen Teachable machine -sovellusta luokittelemaan muoveja, tehtiin podcast-ohjelmaa Soundtrap -sovelluksella ja tutustuttiin My Maps-ohjelman käyttöön erilaisen datan kuvaamisessa kartan avulla. My Mapsiin kannattaa ainakin kaikkien maantieteen opettajien tutustua, jos se ei vielä ole tullut vastaan!

Olisi ollut hienoa päästä myös kahteen muuhun työpajaan, joihin me ongelmanratkaisijat emme päässeet. Onneksi saimme kaikista työpajoista lyhyen koontiesityksen, joten sain vähän kuvaa siitä, mitä muissa työpajoissa tapahtui. Google-koulutuksen lyhyet koonnit löytyvät täältä.

Tärkein anti koulutuksesta oli kuitenkin nähdä tehokkaan ja hyvin organisoidun koulutuksen järjestelyjä. Sain monta hyvää vinkkiä ja ideaa muun muassa tulevia Lukema-tapahtumia ajatellen! Tarjoiluissakaan ei ollut valittamista!

Yhteistyölounaalla Sunborn Yacht -hotellilaivalla

Lontoossa välimatkat ovat pitkiä ja Victorian asemaltakin kesti noin tunnin verran päästä varsinaisille messuille London Excel:n messukeskukseen. Menin kuitenkin suoraan Exceliin saavuttuani Itslearningin tarjoamalle yhteistyölounaalle Sunborn Yacht -hotellilaivalle, joka on telakoitu aivan messukeskuksen vierelle. Istuin samassa pöydässä suomalaisten kanssa ja taisin olla ainoa lukion edustaja pöydässäni. Keskustelu oli innokasta ja puhuimme erilaisista yhteistyökuvioista mm. Gradian ja Haaga-Helian opettajien kanssa. Toivotaan, että kunhan koronatilanne helpottaa, saamme näitä yhteistyökuvioita vietyä eteenpäin!

Kiertelyä valtavalla messualueella

Lounaan jälkeen pääsin vihdoin itse messutapahtumaan. Tapahtuma oli kasvanut sitten viime kerran valtavaksi ja erityisesti oheistapahtumien määrä oli lisääntynyt lähes eksponentiaalisesti. Monta hallia täynnä erilaisia valtavia näyttelyalueita, upeista ja isoista osastoista ihastuttavan kotikutoisiin pieniin looseihin. Tajusin jo heti alkajaisiksi, ettei aikani tule millään riittämään siihen, että voisin kiertää koko messualueen ja tutustua kaikkiin näytteilleasettajiin. En edes ehtisi käydä läpi kaikkia niitä osastoja, jotka minua kiinnostaisivat. Tämä ensimmäinen kerta pitkästä aikaa menikin oikeastaan messukäyttäytymisen opetteluun ja jos pääsen messuille uudestaan, olen ehkä viisaampi suunnitellessani aikatauluani.

Messuilla tutustuin mm. lisätyn todellisuuden sovelluksiin oppimateriaaleissa, pakohuonepeleihin, virtuaalilabroihin sekä Microsoftin O365:n ja Googlen GFE:n uusiin ominaisuuksiin sekä sovelluksiin, jotka toimivat näissä oppimisympäristöissä yhteensopivina lisäpalasina. Tällaisia ovat mm. Turnitin, Canva ja Flipgrid. Messuilla esiteltiin erilaisia robotteja, wilman kaltaisia sovelluksia sekä älytauluja, -laitteita ja näyttöpintoja, kuten immersiivinen luokkahuone, jonka jokainen seinä oli näyttöä (ei tosin vielä interaktiivista).

Olisin toivonut löytäväni toimivia ja helppokäyttöisiä virtuaalilaboratoriosovelluksia kemiaan, biologiaan ja fysiikkaan, mutta aika vähän sellaisia eteeni osui. Yhden biologian virtuaalilabran esittelyä seurasin tarkemmin. Siinä sammakkoa preparoitiin erilaisilla välineillä, mutta sen verran kömpelöltä preparointi näytti, että ihan en vielä vakuuttunut virtuaalilabran hienoudesta verrattuna oikeaan toimintaan. Näin korona-aikana virtuaalilabroille olisi luonnontieteiden opetuksessa paljon tilausta, joten jatkan sopivien sovellusten etsimistä!

Torstaina Itslearningiin tutustumista ja messukiertelyä

Torstaina sain ensimmäiseksi esittelyn Itslearning-alustasta, jota pohdimme Lukema-verkostomme yhteiseksi alustaksi, jos kaupunkimme ottaisi palvelun käyttöön. Alustassa oli käyttökelpoisen oloinen kurssien suunnittelutyökalu, johon voisin tutustua myöhemmin vielä paremmin.

Tapaamisen jälkeen ehdin yhteen työpajaan, jossa esittelytekstin mukaan käytiin läpi AR/VR-sovelluksia. Kyse oli kuitenkin lähinnä laite-esittelystä, joten se olisi ehkä kannattanut jättää väliin, kun en osallistu laitehankintapäätöksiin. Lopun ajan käytin messualueella kiertelyyn ja yritin ehtiä näkemään mahdollisimman paljon erilaisia juttuja. Yllättävän monta tuttuakin sattui vastaan ja oli kiva kuulla hyviä vinkkejä, mihin kannattaa seuraavaksi suunnistaa.

Torstaina ehdin tutustua Pascon ja Vernierin osastoihin ja uutuuksista erityisesti Pascon tippalaskuri lähtee meillä kokeiluun. Esillä oli myös erilaisia opiskelijoiden tutkimusprojekteja, joissa apuna käytettiin ohjelmointia ja mittausautomaatiota.

Yksi innostavimmista sovelluksista, joista messuilla kuulin, oli ehdottomasti Canva-sovellus. Canva-palvelu on editointiohjelma, jonka avulla voi tuottaa erilaisia infografiikoita tai julisteita helposti ja nopeasti valmiisiin pohjiin. Kokeilin Canvan käyttöä ensimmäisen kerran heti etäopetuksen alkaessa ja käyttö oli tosi helppoa ja intuitiivista. Pohjia on todella runsaasti, ne miellyttivät visuaalista silmääni ja myös vapaasti käytettäviä kuvia löytyy joka aiheeseen. Opiskelijat voivat tuottaa Canvalla erilaisia toteutuksia ja opettaja voi luoda oppilasryhmiä, joiden kanssa voi jakaa tuotoksia. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen sovellus ja käyttökelpoinen eri tilanteisiin!

Ilonan uuden Emill-palvelun julkistaminen British Museumissa

Torstai-iltana suuntasimme messujen jälkeen British Museumiin, jossa museon suljettua oli Ilona IT:n järjestämä yksityistilaisuus meille suomalaisille messuvieraille. Tapahtuma alkoi Ilkka Halavan esityksellä Next Generation New Normal. Pääsin vihdoin kuulemaan Ilkka Halavaa, josta olin kuullut paljon kehuja. Esitys olikin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.

Halavan esityksen jälkeen julkistettiin Ilonan uusi palvelu Emill, joka muistuttaa Pinterest-sovellusta ja johon on koottuna erilaisia opsin mukaisia sisältöjä korteiksi. Korteista voi poimia ideoita tai ohjeita eri tarkoituksiin ja tallentaa niitä kokoelmiksi. Pinterestin innokkaalle käyttäjälle sovellus vaikuttaa kiinnostavalta, mutta en ole ehtinyt tutustua siihen sen koommin vielä tarkemmin. Ensi vuoden yhdeksi tavoitteeksi laitankin mm. tutustumisen tuohon sovellukseen ja arvioin samalla sen soveltumista Lukema-verkoston materiaalien jakamiseen.

Tilaisuudessa myös oululaisen Yli-Iin yhteinäiskoulun opettajat esittelivät Vrkkmö-oppimisympäristöään, jossa oppiainerajat ylittävä oppilaslähtöinen toiminta on olennainen ja luonteva koulun toimintaympäristö. Mahtava esimerkki STEAMin mahdollisuuksista!


Seuraavana vuorossa oli Adoben John Arboledan luento Cooking for Creativity. Ihan hauska esitys sekin. Pakko kyllä tunnustaa, että puheesta jäi parhaiten mieleen se, että hänen italialainen vaimonsa valmistaa maailman parasta pastaa, mutta hän puhui myös luovuuden tärkeydestä ja viidestä E:stä, jotka luovuuteen vaikuttavat: enablement, equipment, empowerment, excitement, engagement. Toivotimme puheen jälkeen Arboledan tervetulleeksi lukioomme tutustumaan ja hän ottikin yhteyttä meihin juuri ennen koronatilanteen pahenemista. Ehkä tulevaisuudessa saamme hänet vielä vieraaksemme!

Liian lyhyt aika – oppia seuraavaan kertaan

Valitettavasti tiukkojen aikataulujen vuoksi meillä ei ollut aikaa viettää messuilla kuin kaksi päivää, sillä lauantaina piti olla jo Suomessa ja Educa-messuilla. Perjantai kului matkustamiseen, sillä lähdimme lentokentälle jo aamuvarhaisella. Jälkeenpäin kuulin, että messuilla olisi ollut joku kemian virtuaalinen pakopelikin ja varmasti paljon muutakin, mitä ehdottomasti olisin halunnut nähdä. Ensi kerralla tosiaan olen viisaampi valitessani, miten aikani kulutan ja huomaan myös, että on tärkeää miettiä, miten tallennan kokemani muistiin, sillä näin useamman kuukauden jälkeen noihin hetkiin palaaminen tuottaa hiukan vaikeuksia. Silti huomaan, että paljon jäi hyviä vinkkejä, ideoita ja ajatuksia talteen tulevaa varten ja monenlaista ehdimme kokemaan. Suosittelenkin lämpimästi BETT-matkaa, jos sellaiseen tilaisuus tarjoutuu!

Lopuksi vielä Canvan avulla muotoiltuja vinkkejä muille lähes ensikertalaisille tulevia messuja varten:

Kirsi Vakkilainen, Otaniemen lukio