Nollapäästöpäivän ilmastotekokisaan osallistuvat yritykset

Erilainen Huonekalukauppa – miksi hankkia uusi huonekalu kun meillä on jo paljon laadukkaita aihioita, josta voin räätälöidä juuri sinun kotiisi sopivan? Saat juuri sellaisen joka sopii kotiisi, todennäköisesti laadukkaammat materiaalit kuin vastaavalla hinnalla uutena ja ympäristö kiittää kun jo olemassa olevan huonekalun elinkaari pitenee.

Olen yksinyrittäjä – sisustussuunnittelija, puuseppäoppilas ja materiaalitekniikan tohtori. Mitä enemmän hyödynnämme jo olemassa olevaa materiaalia ja tuotamme vähemmän uutta, sen parempi ympäristölle. On aivan luonnolista että joskus haluamme vaihtelua kotiin tai muutamme ja silloin ne vanhat huonekalut ei enää toimi sellaisenaan. Osan voi uudistaa, osan tilalle voi hankkia kierrätyskalusteen ja sovittaa sen juuri uuteen kotiin sopivaksi! Ja meillä on mistä valita – joukossa on myös vanhoja, hyvälaatuisia kalusteita joita voin kunnostaa ja uudistaa juuri sinun kotiisi sopivaksi.

www.muutosagentuuri.fi

Fiskars Groupin investoinnilla Iittalan lasitehtaan päästöt vähenevät 74 prosenttia. Fiskars Groupin tavoitteena on vähentää ilmastopäästöjään parantamalla toiminnan tehokkuutta ja investoimalla uusiutuvaan energiaan. Osana vähäpäästöisempään tuotantoon siirtymistä teemme noin 10 miljoonan euron energiainvestoinnin Iittalan Hämeenlinnassa sijaitsevaan lasitehtaaseen, jossa valmistetaan Iittalan ikonisia tuotteita myytäväksi Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla.
Energiainvestointi alkoi tänä vuonna ja se on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2026 aikana. Investointi kattaa nykyisten maakaasua käyttävien uunien korvaamisen uusiutuvaa sähköä ja huipputeknologiaa hyödyntävillä sulatusuuneilla. Tämän myötä lasitehtaan vuosittaiset hiilidioksidipäästöt vähenevät 74 prosenttia vuoden 2026 loppuun mennessä. Sen lisäksi, että uudet uunit pienentävät tehtaan hiilidioksidipäästöjä, ne myös vähentävät lasinsulatusuunien energiankulutusta 67 prosenttia. Lasinsulatusuunit käyttävät suurimman osan tehtaan kokonaisenergiankulutuksesta. Investoinnin avulla vähennämme Fiskars Groupin Scope 1 päästöjä 26 % ja Scope 1+2 päästöjä –19 % vuoteen 2021 verrattuna kun kaikki vaiheet on tehty.
Fiskars Group on asettanut tavoitteen vähentää omien toimintojensa (Scope 1 ja 2) kasvihuonekaasupäästöjä 60 prosentilla vuoden 2017 tasoon verrattuna vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi olemme sitoutuneet vähentämään kuljetus- ja jakelutoimintojen (Scope 3) kasvihuonekaasupäästöjä 30 prosentilla vuoden 2018 tasoon verrattuna. Science Based Targets initiative on vahvistanut tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteemme.

Polar Night Energy on kehittänyt hiekkapohjaisen korkean lämpötilan lämpöenergiavaraston uusiutuvan energian varastointiin. Niin sanotun hiekka-akun tarkoitus on varastoida ylimääräistä tuuli- ja aurinkoenergiaa, osallistua sähköverkon tasapainottamiseen ja tuottaa lämpöä ja sähköä ilman polttamista.

Hiekka-akku edesauttaa tuuli- ja aurinkoenergiatuotannon kasvua ja sillä voi korvata fossiilisten polttoaineiden käyttämistä teollisuuden prosesseissa. Hiekka-akku toimii hyvin esimerkiksi kaukolämmön tuotannossa sekä ruoka-, juoma-, paperi- ja vaateteollisuudessa. Hiekan lämpötila voi olla jopa 600 astetta.

Yrityksen pilottilaitos sijaitsee Tampereella Hiedanrannassa ja maailman ensimmäinen kaupallinen hiekka-akku on Kankaanpäässä, jossa se tuottaa lämpöä kaupungin kaukolämpöverkkoon.

Kansainvälisen Mission Innovation -organisaation mukaan Polar Night Energyn ratkaisu saattaa säästää päästöjä 100 Mt hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa vuodesta 2030 lähtien. Määrä on noin kolme prosenttia Euroopan unionin nykyisistä päästöistä.

Polar Night Energy on vuonna 2018 perustettu energia-alan startup-yritys, jonka kotipaikka on Tampereella. Hiekka-akku on saanut paljon huomiota sekä kotimaassa että maailmalla ja siitä ovat uutisoineet muun muassa Helsingin Sanomat, Aamulehti, MTV, BBC, The Times ja The Washington Post.

https://polarnightenergy.fi

Olemme ottaneet käyttöön Nesteen My Dieselin raskaissa ajoneuvoissa –
päästöt ovat pudonneet 90%.

Olemme kehittäneet useita mittareita taloudellisuuteen ja tehokkuuteen, jotta päästömme pienenisivät. Tästä esimerkkinä päästöraportoinnin kuljetuksiin: asiakkaamme saavat päästöraportin aina pyydettäessä. Päästöraportista selviää, paljonko heidän tavaroidensa kuljetus on tuottanut päästöjä. Tavoitteenamme on olla vuonna 2035 täysin hiilineutraali yritys.

Aloitimme 1.9.2023 Ideapark Lempäälä sisälogistiikkatoimijana. Tavarat liikkuvat Ideaparkin sisällä pelkällä lihasvoimalla, jolloin päästöjä ei synny lainkaan.

www.gli.fi

Turun yliopisto on liittynyt julkisen sektorin huutokauppapalvelun, Kiertonet.fi:n käyttäjäksi. Palvelu mahdollistaa tehokkaan ja läpinäkyvän myyntikanavan käytöstä poistuvan irtaimen omaisuuden myymiseen. Näin käytetty omaisuus saa uuden elämän ja ympäristökuormitus pienenee. ​​Ostajina Kiertonet.fi:ssä voivat toimia niin yksityiset, yritykset kuin julkiset toimijatkin eli tuotteita voivat ostaa myös yliopiston henkilökunta ja opiskelijat omalla rahalla henkilökohtaiseen käyttöönsä. Myyntipalvelu on kaikkien yliopiston yksiköiden käytössä tarpeen mukaan.
IKEA Suomi jatkaa kunnianhimoista vastuullisuustyötään ja konkreettisia tekoja päästöjen minimoimiseksi. Keväällä 2023 yritys jatkoi päästöttömien kotiinkuljetusten laajentamista aloittamalla kuljetukset Raisiossa. Suomessa ensimmäiset päästöttömät kuljetukset aloitettiin Tampereella jo lokakuussa 2019, ja huhtikuussa 2021 kuljetuksia alettiin laajentaa pääkaupunkiseudulle. Nyt myös Raision tavaratalosta asiakkaille lähtevät kotiinkuljetukset kuljetetaan päästöttömästi sähköautoilla. Laajentamalla päästöttömät kotiinkuljetukset Raisioon IKEA Suomi vähentää kuljetuksistaan syntyviä hiilidioksidipäästöjä noin 39 tonnia vuodessa. Määrä vastaa yli 270 000 kilometrin autoilua, eli lähes seitsemän kertaa maapallon ympäriajoa.
IKEA Suomi on osa Ingka-konsernia, jonka tavoitteena on tarjota täysin päästöttömät kotiinkuljetukset kaikilla markkina-alueillaan vuoteen 2025 mennessä. Kuljetusten laajentamisen myötä nyt jopa 60% Suomen IKEA-tavaratalojen kotiinkuljetuksista on päästöttömiä. Matkalla kohti tavoitetta täysin päästöttömien kotiinkuljetusten saavuttamiseksi yritys minimoi päästöt käyttämällä muiden suoratoimitusten polttoaineena vähäpäästöistä biodieseliä.
Yrityksemme Happyeco valmistaa messuosastoja, mainosseiniä, myyntitelineitä ja muita markkinointituotteita messuille, tapahtumiin, promoihin, kauppaan, näyttelyihin jne. Tuotteillamme voidaan korvata vastaavat ns. perinteiset puusta, muovista ja metallista valmistetut tuotteet. Happyeco -tuotteita voidaan käyttää uudelleen kymmeniä, jopa satoja kertoja ja käyttöiän päätyttyä ne voidaan kierrättää kartonkikeräyksessä. Tuotteemme eivät sisällä muovia tai alumiinia. Ilmastonäkokulman lisäksi Happyeco -tuotteemme ovat erittäin helppoja ja nopeita pystyttää ja purkaa. Tämän lisäksi seinäelementtimme ovat modulaarisia, joten seinän rakennetta ja kokoa on helppo muunnella, vähän kuten lego-palikoissa. Tapahtumien välillä ne voidaan pakata pieneen tilaan, joten varastointikin on helppoa. Tuotteidemme materiaali valmistetaan Suomessa, ja kaikki tuotteet Tampereella.

Elo on sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaiseen hiilineutraaliin sijoitussalkkuun ja olemme asettaneet pitkän ja lyhyen aikavälin ilmastotavoitteita.

Olemme yksi Suomen suurimmista kiinteistösijoittajista sekä toimitilojen ja asuntojen vuokranantajista. Vuosien 2019-2022 aikana olemme pienentäneet sähkön ominaiskulutusta asunnoissa 12,2 % ja toimitiloissa 8,2 % sekä lämmön osalta asunnoissa 5,8 % ja toimitiloissa 7,3 %. Sähkö on päästötöntä kaikissa niissä kiinteistöissämme, joissa itse vastaamme sähkön hankkimisesta, ja osassa kiinteistöistä käytämme myös vihreää kaukolämpöä.

Päivitimme kiinteistöjemme vastuullisuusohjelman tänä vuonna. Tavoitteenamme on mm. hiilineutraali energiankäyttö vuoteen 2027 mennessä, ja että vähintään 15 toimitilakiinteistöämme on sertifioitu käytönaikaisella ympäristösertifikaatilla vuoteen 2030 mennessä.

Olemme mitanneet listattujen sijoitustemme hiilijalanjälkeä vuodesta 2016 lähtien. Listattujen osakesijoitustemme hiili-intensiteetti (WACI, scope 1+2) on pienentynyt 51 % ja listattujen yrityslainojen 68 % vuosien 2016-2022 aikana.

Elon oman toiminnan hiilijalanjälki (scope 1,2,3, pl. sijoitukset) pieneni 7,9 % viime vuoden aikana.

https://www.elo.fi/fi-fi/tietoa-elosta/vastuullisuus

https://www.elo.fi/fi-fi/tietoa-elosta/elon-sijoitustoiminta/vastuullisuus-sijoitustoiminnassa

Mitsu on yrityksille ja yksityishenkilöille tarkoitettu mobiilisovellus, joka tekee ilmastotoimien tekemisestä hauskaa, opettavaista ja palkitsevaa. Esimerkiksi yritysten tapauksessa ne voivat sovelluksen avulla innostaa työntekijöitään ilmastotalkoisiin, ja samalla kerätä tärkeää dataa, joka auttaa niitä vähentämään päästöjään kokonaisvaltaisemmin. Sovelluksen avulla yritykset voivat osallistua erilaisiin haasteisiin ja kampanjoihin, jotka ne ovat itse kehittäneet ja luoneet yhdessä työntekijöiden kanssa. Osallistumalla näihin haasteisiin yrityksen työntekijät voivat kerätä niin kutsuttuja poletteja, joita voi käyttää palkintojen lunastamiseen.

Yksilöt taas voivat rakentaa omanlaisensa oppimispolun ja soveltaa oppimaansa, minkä lisäksi he voivat ansaita palkintoja ja perehtyä kestäviin vaihtoehtoihin. Tällä tavoin samalla kun käyttäjä vaikuttaa myönteisesti ilmastoon kirjaamalla toimintansa sovellukseen, hän oppii myös lisää vastuullisista palveluntarjoajista, mikä kannustaa kestävämpään kulutukseen. Mitsu pyrkii näin ollen myös lisäämään tietoisuutta ilmastomyönteisistä toimista ja auttamaan käyttäjiä omaksumaan kestävämpiä toimintatapoja jokapäiväisessä elämässään osoittamalla, miten helppoa se on.

Mitsu on tarkoitus ottaa testikäyttöön vielä tämän vuoden puolella, ja etsimme sille parhaillaan pilottiasiakkaita.

https://www.morrowx.com/

Neste on sitoutunut kattamaan työntekijöidensä työmatkoihin liittyvät lentomatkat itse tuottamallaan uusiutuvalla lentopolttoaineella (sustainable aviation fuel, SAF). Tämä ohjelma on nimeltään Neste Flies with SAF (NWFS). Osana ohjelmaa Neste arvioi työtekijöidensä työmatkoihin tarvittavat lentopolttoaineen määrän ja matkoista aiheutuvat päästöt, ja arvioi niiden perusteella paljonko SAFia tarvitaan kattamaan työntekijöiden lentomatkat. Sen jälkeen Neste toimittaa kumppanilentoyhtiöilleen uusiutuvaa lentopolttoainetta, joka mahdollistaa lentoliikenteen päästöjen vähentämisen korvaamalla fossiilista lentopolttoainetta. Neste aloitti NWFS-ohjelman vuonna 2020, ja on esimerkiksi toimittanut Finnairille 680 tonnia SAFia vuosina 2020-2021, mikä on vähentänyt lentomatkailun päästöjä arviolta n. 2000 CO2-ekvivalenttitonnilla (tCO2e). Vähennys on laskettu vertaamalla SAFin elinkaaripäästöjä fossiilisen lentopolttoaineen elinkaaripäästöihin. Muita Nesteen lentoyhtiökumppaneita ovat esimerkiksi KLM, Lufthansa, ja Norwegian. NWFS-ohjelman pohjalta Neste on myös muille yrityksille palvelun, jonka kautta ne voivat hyödyntää SAFia omien työntekijöidensä lentomatkailun ilmastovaikutuksen vähentämiseksi.

Vastuullisuus Nesteen nettisivuilla
Tarkemmin NFWS-ohjelmasta
Nesteen ilmastotyöstä (ml. NFWS) on kerrottu kattavasti myös vuoden 2022 vuosikertomuksessamme sivuilla 58-73. Vuosikertomuksen voi ladata nettisivuiltamme

Toukokuussa HOK-Elannon Alepoissa otettiin käyttöön Hyvikkihevi-konsepti. Vastaavan kaltainen toimintamalli on ollut S-marketeissa käytössä jo pidemmän aikaa. Alepoiden Hyvikkihevissä myydään täysin syömäkelpoisia, mutta parhaat hetkensä nähneitä hedelmiä ja vihanneksia alennettuun hintaan euron per kilo. S-marketeissa tuotteet taas pakataan valmiiksi seteiksi kahden euron laatikoihin asiakkaita varten. Laatikkoon kootaan esimerkiksi hieman kolhiintuneita, mutta vielä käyttökelpoisia hedelmiä ja vihanneksia, jonka asiakas voi ostaa kahden euron yhteishintaan. Hyvikkihevi on loistava tapa välttää täysin syömäkelpoisten hedelmien ja vihannesten päätymistä hävikkiin. Käytännöstä hyötyvät suuresti niin luonto, asiakas kuin HOK-Elantokin. 

Viime vuoden aikana hedelmä- ja vihanneslaatikoita myytiin HOK-Elannon S-marketeissa yli 200 000 kappaletta. Alepoissa on alkukesän Hyvikkihevi-lanseerauksen jälkeen pelastettu noin 5000 kiloa hedelmiä ja vihanneksia joka viikko. Täysin myyntikelvottomat hedelmät ja vihannekset taas hyödynnetään biokaasun tuotannossa.

HOK-Elannolla on kunnianhimoinen tavoite puolittaa ruokahävikkinsä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tilanteeseen verrattuna. Missiona on, että kaikki tilatut tuotteet saadaan myydyksi ja syödyksi, sillä syömäkelpoista ruokaa päätyy ruokaketjussa yhä liikaa biojätteeksi ja kompostiin. Ruokahävikin minimoimiseksi käytössä on ollut Hyvikkihevin lisäksi jo pitkään monia erilaisia keinoja, joiden ansiosta hävikkiä on jo nyt saatu HOK-Elannossa vähennettyä. Hyvikkihevin lisäksi esimerkiksi punalaputetut, 30 %-60 % alennuksella myytävät tuotteet ovat tärkeässä roolissa. Lisäksi myymälöiden laajentuneet aukioloajat ovat osaltaan vaikuttaneet positiivisesti tuotteiden kiertoon, kun ostostapahtumat levittäytyvät tasaisemmin eri aukiolotunneille.

https://hok-elanto.fi/

Helen sulki suunnitellusti Hanasaaren B-voimalaitoksen kuluvan vuoden alussa 1. huhtikuuta. Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisen myötä Helenin hiilidioksidipäästöt putosivat 40 prosenttia ja Helsingin päästöt 20 prosenttia. Valtakunnallisella tasolla Hanasaari on tuottanut viime vuosina noin kaksi prosenttia Suomen päästöistä. Helenin tavoitteena on hiilineutraali energiantuotanto vuoteen 2030 mennessä.

Helen panostaa lämmöntuotannossa yhä enemmän erilaisten hukka- ja ympäristölämpöjen hyödyntämiseen lämpöpumppujen avulla. Sähköä tuotamme puhtaasti muun muassa vesi-, tuuli- ja aurinkovoimalla, joihin olemme investoineet voimakkaasti viime vuosien aikana.

https://www.helen.fi/uutiset/2023/jaahyvaiset-hanasaaren-voimalaitokselle

Oulun yliopiston strategian mukaan yliopisto tähtää kaikessa toiminnassaan kestävään kehitykseen. Sitoudumme toteuttamaan erilaisia päästövähennystoimia ja seuraamme hiilijalanjäljen kehittymistä vuosittain. Linnanmaan kampuksen katolla on aurinkosähköjärjestelmä. Osa aurinkopaneeleista on sähköntuotannon lisäksi tutkimuskäytössä. Aurinkosähkön tuotanto on käynnistynyt syksyllä 2020. Oulun yliopiston aurinkopaneeleiden vuodessa tuottamalla sähkömäärällä ajaisi sähköautolla noin 5 900 km eli Hangosta Utsjoelle neljä kertaa. Fossiilista polttoainetta korvattaisiin tällä matkalla noin 400l ja vältyttäisiin 1000 kg CO2 -päästöiltä.

https://www.oulu.fi/fi/yliopisto/kestava-kehitys-ja-vastuullisuus/kestavat-kampukset

Kuinka yritys voi pienentää ilmastopäästöjään, jos ei tiedä paljonko tuottaa päästöjä tai mistä ne muodostuvat? OpenCO2.net tarjoaa yrityksille työkalut hiilijalanjälkilaskentaan sekä Suomen kattavimman päästötietokannan. Kansainvälisiin standardeihin pohjautuvien työkalujen avulla yritykset voivat luotettavasti selvittää tuotteidensa ja toimintansa hiilijalanjäljet. Alusta tarjoaa myös työkalut päästöseurantaan ja erilaisten skenaarioiden kokeilemiseen, joka on oleellista vähäpäästöisen liiketoiminnan kehittämisessä. Laskennan jälkeen jotkut asiakkaistamme ovat pienillä muutoksilla pystyneet pienentämään hiilijalanjälkeään jopa 70-80 prosenttia, ilman kompensointia.

Laskurit ja päästötietokanta ovat asiantuntijoiden kehittämät ja pohjautuvat kansainvälisiin hiilijalanjälkistandardeihin ja parhaaseen saatavilla olevaan tietoon.

Sivustolta löytyy myös ilmaisia työkaluja, esimerkiksi opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita omasta hiilijalanjäljestään sekä sen pienentämisestä.

Www.openco2.net

TM Systems on kehittänyt Zero-Ex® -teknologian, joka on kiertotaloutta edistävä, teollisen mittakaavan ilmankäsittelyjärjestelmä. Jokainen teollisuudenala, joka tuottaa päästöjä, hyötyy teknologiasta.

Zero-Ex perustuu suljetun kierron teknologiaan, jonka avulla voidaan ottaa talteen teollisessa prosessissa syntyvästä poistoilmasta päästöjä, kaasuja, hiilidioksidia, hajua ja näkyvää höyryä ennen poistoilman takaisinkierrätystä. Järjestelmä kerää myös haitallisia kaasuja poistoilmasta säilytettäväksi ja hyödynnettäväksi muihin tarkoituksiin. Zero-Ex ratkoo teollisuuden ilmansaastehaastetta pudottamalla teollisen poistoilman päästöt nollaan. Zero-Ex torjuu ilmastonmuutosta auttamalla teollisuutta saavuttamaan hiilineutraaliuden (tai tietyissä olosuhteissa jopa hiilinegatiivisuuden) ja antamalla ihmiskunnalle mahdollisuuden hengittää puhdasta ja saastumatonta ilmaa.

Järjestelmällä on myös merkittäviä energian talteenottomahdollisuuksia, vedensäästöjä ja ympäristöhyötyjä. Se voi ottaa lämmön talteen myös vaativissa olosuhteissa, joissa perinteisiä lämmönsiirtimiä ei voida käyttää teknisesti. Tämä on tärkeä laatutekijä nykyisessä teollisuusympäristössä jossa kestävyystavoitteet ohjaavat päästöjen rajoittamista, sekä energia- ja vesitehokkuuden lisäämistä. Zero-Ex -ratkaisu on sovellettavissa kaikille teollisuuden aloille, joilla on poistoilmaa.

https://tmsystems.com/solutions/

Espoon Vermon kaupunginosaan tänä vuonna valmistunut Fortumin ilma-vesilämpöpumppulaitos (IVLP) tuottaa hiilineutraalia kaukolämpöä Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen asukkaille. Laitos pumppaa ilmassa olevaa lämpöä talteen päästöttömän sähkön avulla ja kierrättää sen kaukolämpöverkkoon – periaate on sama kuin kotien ilma-vesilämpöpumpuissa, mutta mittakaava on valtava. Laitos onkin Suomen suurin kaukolämpöä tuottava IVLP-laitos.

Vermon laitos on tärkeä askel Fortumin Espoo Clean Heat -ohjelmassa, jonka tavoite on luopua kivihiilestä kaukolämmön tuotannossa viimeistään vuonna 2025 ja muuttaa kaukolämmitys hiilineutraaliksi vuonna 2029. Ohjelman aikana fossiilisten energianlähteiden polttamisesta siirrytään kohti kaukolämpöä, jota tuotetaan vaikkapa ilmasta ja datakeskusten sekä jätevesien hukkalämmöistä eri kohteissa kaukolämpöverkon alueella. Kaukolämpö muuttaa kerralla noin neljännesmiljoonan asiakkaan lämmöntuotannon hiilidioksidivapaaksi.

Kaukolämmön ohella Vermon ilma-vesilämpöpumppulaitos voi tuottaa jäähdytystä lähialueiden rakennuksiin. Jäähdytyksen yhteydessä syntyy aina lämpöä, joka sekin kierrätetään takaisin kaukolämpöjärjestelmään.

Vermon kaltaisia laitoksia voidaan rakentaa melkein minne tahansa tuottamaan lämpöä ja jäähdytystä – ilmaahan on saatavilla rajattomasti. Myös Työ- ja elinkeinoministeriö on tunnustanut laitoksen merkityksen, sillä se myönsi vuonna 2020 Vermon laitokselle investointituen. Tuen tavoite oli edistää vapaaehtoista ja nopeutettua luopumista kivihiilestä kaukolämmön tuotannossa.

www.espoocleanheat.fi

Valmisruokaa kartonkipohjaisessa, kierrätettävässä pakkauksessa

Vaivattomat pakaste- ja valmisruoka-ateriat kasvattavat suosiotaan. Kotona helposti ja nopeasti valmistettavien aterioiden suosio kasvoi merkittävästi pandemian aikana, ja suuntaus jatkuu edelleen. Tämän takia kasvaa myös ruokapakkausten tarve.

Perinteisesti valmisateriat ja pakasteet on pakattu muovisiin tai alumiinisiin tarjottimiin, joiden valmistaminen tuottaa suuria määriä kasvihuonepäästöjä ja/tai jotka ovat huonosti kierrätettäviä. Walki on yhdessä asiakkaidensa kanssa kehittänyt näitä pakkauksia korvaavan kuitupohjaisen pakkausratkaisun, Walki-Pack Tray:n. Uudessa ratkaisussa on huomioitu koko tuotteen elinkaaren kestävyys, mukaan lukien raaka-aineiden valinta, tuotteen käyttötarkoitus sekä kierrätettävyys.

Walki-Pack Tray:n kartonkipohjaisen pakkauksen materiaalien tuotannossa syntyy noin 95 % vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin alumiinitarjottimen materiaalien tuotannossa tyypillisesti syntyy. Käyttövaiheessa tarjotin suojaa ruokaa ja vähentää näin ruokahävikkiä. Walki-Pack Tray kestää myös ruoan lämmityksen uunissa. Tarvittava rasvankestävyys on saatu aikaan ohuella muovikerroksella. Muovin määrä on pitkäjänteisen tuotekehityksen ansiosta saatu niin pieneksi, että tarjotin voidaan kierrättää kartonkina.

https://www.walki.com/ ja https://www.walki.com/casestories/rcrtzhpes.html

Otimme syksyllä 2022 käyttöön hiilidioksidin talteenottolaitteen, jonka avulla olemme saaneet kerättyä ja uudelleenkäytettyä yli neljä tonnia hiilidioksidia. Mikäli käyttämämme CO2 ostettaisiin edelleen kaupalliselta toimijalta, ilmakehään olisi tänä aikana purkautunut päästöinä yli kahdeksan tonnia hiilidioksidia juomatehtaamme toiminnasta johtuen.
Käyttämämme laite on Dalum Beverage Equipment ApS -yhtiön valmistama 15 kg talteenottoyksikkö. Ilmaan purkautuva hiilidioksidi on panimoalalla kriittinen ympäristötekijä, ja panostus CO2-kierrätykseen on meille monella tavalla arvokas panostus.
Tampere-talo on Suomen ensimmäinen energiankäytöltään hiilineutraali kongressi- ja konserttikeskus. Haluamme edistää kestävää kulutusta, hillitä ilmastonmuutosta ja toimia vihreiden tekojen edelläkävijänä toimialallamme. Meille on tärkeää huomioida toimintamme vaikutukset ympäristössä ja yhteiskunnassa. Olemme mm. siirtyneet vaiheittain käyttämään uusiutuvaa energiaa (2012–2019), saaneet Joutsenmerkin (2014) sekä nostaneet energialuokkamme E:stä C:hen (2019). Kiinteistöön on tehty vuosien varrella useita ympäristöystävällisiä ja energiatehokkuutta lisääviä parannuksia.

Olemme istuttaneet vuosina 2022 ja 23 Kuhmoisten entisen Syrjänmäen alakoulun tontille noin 600 puuta ja pensasta.

https://www.theseus.fi/handle/10024/802175?show=full

Suomessa on merkittävä määrä kovia muovijätteitä, arviolta useita tuhansia tonneja vuosittain, mutta niitä ei kerätä tai kierrätetä systemaattisesti. Tämä aiheuttaa ympäristöongelmia ja päästöjä, sekä estää niiden hyödyntämisen uusioraaka-aineena. Kierrätys voisi korvata neitseellisiä raaka-aineita.

Syyskuussa 2023 yrityksemme (www.hyotykerays.fi) käynnistää yrityksille suunnatun kovien muovien keräysohjelman, ja samanaikaisesti kuluttajille on tulossa pilottihanke Pirkanmaalla Pirkanmaan Jätehuollon toimesta. Kovien muovien kerääminen on ekologinen askel kohti kestävämpää tulevaisuutta tukien kiertotaloutta. Olemme ottaneet käyttöön kierrätysprosessin, joka mahdollistaa muovijätteen uudelleenkäytön tehokkaan lajittelun ansiosta. Olemme lisäksi investoineet tehokkaisiin keräysvälineisiin ja ympäristöystävälliseen kuljetuskalustoon varmistaaksemme, että muovijäte saadaan talteen ja toimitettua kierrätykseen mahdollisimman tehokkaasti.

Yritys sitoutuu vähentämään kovien muovien ympäristövaikutuksia ja toivoo muidenkin liittyvän taisteluun muovijätettä vastaan kestävän tulevaisuuden puolesta. Kiertotalous vaatii yhteisiä ponnisteluja, sillä kiertotalous tehdään yhdessä.

Maailma on täynnä tekstiiliä. Pieni reikä tai tahra ei tee siitä jätettä. Korjaus on aito arjen ekoteko, jonka Vaatelaastari FabPatch tekee erittäin helpoksi. Vaatteen käyttöiän tuplaamalla voidaan päästöjä vähentää noin puolella, joten korjaamisen rooli on merkittävä päästöjen vähentämisessä sekä luontokadon hidastamisessa. Tuotteen korjaaminen edesauttaa vähentämään uuden tuotannon tarvetta.
Tämä suomalaisten äitien korjausinnovaatio perustuu helppoon kiinnitykseen, jossa lämpöä ei tarvita, vain minuutin hankaaminen riittää. Kuka tahansa voi tehdä sen missä ja milloin tahansa, joka täten edistää korjaamisen kulttuuria ja kuluttajien osallistumista kiertotalouden ekosysteemiin.
Tutkimukset osoittavat, että suurimmat esteet korjauskulttuurin edistämiseen ovat perinteisen korjauksen vaikeus (taitojen puute), korjauspalvelujen saatavuus ja usein korkeat kustannukset. FabPatch™ vähentää näitä korjauksen esteitä. Haluamme osaltamme viestiä korjaamisen ilosanomaa ja edistää helppoa korjauskulttuuria!

Hyytiälän metsäaseman uudisrakennus on laadukas, pitkäikäinen ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukainen puurakennus. Rakennus toimii myös innovatiivisena ja avoimena tutkimusalustana (Living Lab). Uudisrakennus mahdollistaa rakennetun ympäristön kestävyys-, ilmasto- ja hyvinvointivaikutusten monitieteisen tutkimuksen ja opetuksen. Uudisrakennuksessa mitataan mm. aerosolien pitoisuuksia. Nämä mittaukset täydentävät hyvin metsäaseman ympäristössä toimivan SMEAR II -tutkimusaseman toimintaa. Asemalla sijaitsevien vanhojen puurakennusten terveys- ja hyvinvointivaikutuksia selvitettiin älysormuspilottihankkeella kesällä, ja tätä koetta on suunniteltu jatkettavan syksyllä kattamaan myös uuden puurakennuksen. Uudisrakennus hyödyntää maalämmön ja sähkön yhdistelmää energialähteenään.

https://blogs.helsinki.fi/hyytiala-blogi/

Satohuoneen ilmastoteko on sienten viljelyn ekologinen tuotantotapa ja -ketju.

Kestäväksi raaka-ainemateriaaliksi on valittu viljantuotannon sivuvirtatuote (olkipelletti). Sienet viljellään energiaa säästävänä vertikaaliviljelynä muutaman kilometrin päässä asiakkaista, mikä takaa pienen energiankulutuksen ja korkean laadun ja tuoreuden lisäksi pienen hävikin ja pienet kuljetuspäästöt. Sienet pakataan kierrätettyihin sienilaatikoihin jotka kerätään isoilta ruokakaupoilta.

Sienten kasvaessaan muodostama hiilidioksidi kierrätetään vihreiden versojen kasvatustilaan jolloin hiilijalanjälki pienenee entisestään ja versot kasvavat paremmin. Myös syntynyt lämpö hyödynnetään tuotantotilan lämmityksessä. Kasvatuksessa käytetään energiatehokkaita led-valoja ja ilmalämpöpumppua.

Lopulta käytetyt kasvualustat kierrätetään edelleen kotipuutarhureille sienten ulkokasvatukseen ja AhlmanEdun oppilaitokselle jossa niistä tehdään maanparannusainetta ja bioaktiivista kompostia. Näin koko viljelysykli on viritetty mahdollisimman ekologiseksi.

www.satohuone.fi

Meistä tuli hiilineutraali yritys vuoden 2022 lopussa ja samalla ylikompensoimme palvelumme hiilijalanjäljen 4H taimiteko-ohjelman kautta, sekä ryhdyimme Suomen luonnonperintösäätiön Kuukkelimetsän kummeiksi. Tämän lisäksi toimme palveluumme mahdollisuuden myös asiakkaille nollata heidän autonvarauksestaan syntynyt hiilijalanjälki. Lisäksi olemme panostaneet huomattavasti yrityksemme kierrätykseen, kulutukseen, työmatkaliikkumiseen jotta voisimme edelleen vähentää yrityksemme päästöjä. Tämän myötä olemme Suomen ilmastoystävällisin yhteiskäyttöautopalvelu. Yhteiskäyttöautopalveluna olemme myös huomattavasti ekologisempi kuin perinteinen autovuokraamo.

https://www.24rent.fi/ymparistokaytantomme/

Tamperelainen energiayhtiö Tampereen Energia rakensi Tampereelle uuden voimalaitoksen, joka tuottaa lämpöä ja sähköä esimerkiksi koteihin ja yrityksille.

Näsijärveen rantaan valmistunut Naistenlahti 3 -biovoimalaitos vähensi Tampereen Energian hiilidioksidipäästöjä 55 %, mikä on 20 % koko Tampereen hiilidioksidipäästöistä. Uusi voimalaitos pienensi siis jokaisen kaukolämmöllä lämpiävässä kodissa asuvan tamperelaisen hiilijalanjälkeä ilman, että asukkaiden tarvitsi tehdä itse mitään!

Uusi voimalaitos valmistui alkuvuonna 2023 ja toimii biopolttoaineilla. Ykköspolttoaineena toimii puu, joka tulee pääosin pirkanmaalaisista metsistä.

https://www.tampereenenergia.fi/tampereen-energia/energia/energiantuotanto-tampereella/naistenlahti/

Vastuullisuus ja ilmastopäästöjen vähentäminen ovat Solnetin liiketoiminnan ytimessä. Suunnittelemme, asennamme ja omistamme useita aurinkovoimaloita, joiden energiaa myymme asiakkaille. Myymme toki myös voimaloita asiakkaiden omistukseen. Omistamiemme voimaloiden yhteen laskettu päästösäästö on yli 33 tuhatta tonnia CO2. Eli näin paljon olemme laskeneet päästöjä yhteensä yrityksemme olemassa olon aikana vuodesta 2014 alkaen. Olemme sitoutuneet vähentämään ilmastopäästöjä yhdessä asiakkaidemme kanssa myös jatkossa lisää.

www.solnet.group

Teemme tila- ja sisustussuunnittelua uusiin rakennettaviin kohteisiin sekä korjausrakennushankkeisiin. Olemme pyrkineet pienentämään remontoinnista johtuvaa ympäristökuormaa. Olemme kehittäneet purettavien, mutta vielä käyttökelpoisten materiaalien tai kiinteiden kalusteiden sekä rakentamisessa käytettävien materiaalien ylijäämä erien uusiokäyttöön pääsyä. Olemme tehneet pilotti yhteistyön Huutokaupat.com kanssa ja kehittäneet suunnittelupalvelun yhteyteen oman lisäpalvelun asiakkaillemme (remontin tai rakennus työn tilaajille), jonka avulla vastaamme vanhojen materiaalien dokumentoinnista, myyntiin asettamisesta sekä organisoinnista Huutokaupat.com alustalla. Pilotti projektissa purettavat rakennusosat märkätilakalusteista, säilytys- ja keittiökalusteisiin, lattian pintamateriaaleihin, jäähdytyslaitteistoihin sekä välioviin ja varusteisiin (mm. naulakot, koukut, hanat jne) saivat uuden kodin ja materiaalit ja tarvikkeet eivät menneet kaatopaikalle. Tarkoituksena on tarjota palvelua ja laajentaa sitä eri kohteisiin. Irtokalusteiden (pöydät, tuolit jne.) osalta yhteistyötä on tehty jo aikaisemmin mm. Offistore ja Tavara Trading yritysten kanssa, jotka ottavat vastaan käytettyjä huonekaluja jälleenmyyntiin.

https://inner.fi/meista/

Aivan uutta Suomessa: tavarataloon vaatteiden korjausta, tuunausta, lähimuotia ja second handia

Sokos Tampereelle avautui maaliskuussa 2023 ennennäkemätön kestävän muodin kerros. Kerroksesta löytyy Emmyn ensimmäinen second hand -muodin kivijalkamyymälä, yli tuhannen tuotteen second hand -osastolla on satsattu erityisesti esillepanoon, jotta eri vaatekokoja, värejä ja tyylejä olisi saatavilla monipuolisesti. Lisäksi kestävän muodin kerroksesta löytyy aivan uudenlaisia palveluita, kuten Sustinaren tarjoamaa vaatteiden ja jalkineiden korjausta, tuunausta ja huoltoa, kierrätysmateriaaleista valmistettua muotia ja erilaisia kursseja. Myös paikallisten muotisuunnittelijoiden DesignOnTampere-osastoa on kasvatettu entisestään. Lisäksi kerroksesta löytyy Pirkanmaan Jätehuollon ja Nextiilin hukkatekstiilien keräyspiste.

Tampereen Sokos on ottanut merkittävän harppauksen kestävän kuluttamisen saralla yhdessä edelläkävijäkumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Isoilla toimijoilla onkin tärkeä vastuu kehittää ja luoda uudenlaisia kestävän muodin ja kiertotalouden palveluja kohti parempaa huomista. Sokos auttaa oman tyylin löytämisessä ja kestävien pukeutumisvalintojen tekemisessä sekä kehittää uusia keinoja kestävän kuluttamisen ratkaisujen löytämiseksi lähelle arjen asiointia. Kiertotalouden edistäminen on tärkeä osa Pirkanmaan Osuuskaupan vastuullisuusohjelmaa, jonka yksi keskeinen tavoite on kestävän kuluttamisen edistäminen yhdessä asiakkaiden kanssa.

https://pirkanmaanosuuskauppa.fi/vastuullisuus/

Työeläkeyhtiö Varman ilmastotoimi: Ilmastoystävällinen sijoitussalkku

Ilmastonmuutoksen hillintä on keskeinen osa työeläkeyhtiö Varman vastuullisuustavoitteita. Huolehdimme noin 980 000 suomalaisen eläketurvasta. Jotta pystymme tekemään näin nyt ja tulevaisuudessa, meidän on sijoitettava eläkevarat vastuullisesti ja turvaavasti tavalla, joka on kestävä myös tuleville sukupolville.

Ratkaisumme on ottaa ilmastonmuutos huomioon sijoitustoiminnassamme kautta linjan. Olemme mm. rakentaneet ilmastoystävällistä sijoitussalkkua, joka koostuu ilmastonmuutosta hillitsevistä sijoituskohteista. Näitä voivat olla yritykset tai rahastot, jotka kehittävät tai rahoittavat fossiilisia polttoaineita korvaavia tuotteita tai tuottavat uusia teknologioita päästöjen vähentämiseen. Ilmastoystävällisessä sijoitussalkussa oli vuoden lopussa sijoitettuna 13,6 miljardia euroa. Se on jo lähes neljäsosa koko 57,4 miljardin euron sijoitusvarallisuudestamme.

Olemme sijoittaneet uusiutuviin energianmuotoihin, kuten tuulivoimaan, vesivoimaan, ja aurinkoenergiaan. Käytämme mm. pääkonttorissamme Helsingin Salmisaaressa aurinkopaneeleilla tuotettua sähköä, joita tuottavat Varman katolle asennetut sadat aurinkopaneelit.

https://www.varma.fi/tama-on-varma/vastuullinen-sijoittaminen/

Kestävämmän maailman rakentamiseen tarvitaan yhteistyötä! Tampereen yliopisto on julkaissut yhteisöämme esiin nostavan raportin varmistamaan, että moninainen kestävyyttä ja vastuullisuutta tarkasteleva tutkimus ja opetus löytää meitä ympäröivän maailman: https://sites.tuni.fi/tau-kestavan-kehityksen-raportti/. Toiveissamme on nostaa esiin tutkimusta ja aloitteita, jotka eivät välttämättä saavuta valokeilaa, mutta saattavat olla tärkeä palanen ilmastokriisin ratkaisussa ja synnyttää uutta yhteistyötä.

Parhaimmillaan raportti yhdistää tutkijoitamme esimerkiksi yritysten, paikallishallinnon, järjestöjen, median tai vaikka toisten tutkijoiden kanssa, ja antaa avaimia uuteen yhteistyöhön. Toisaalta haluamme rohkaista yhteisöämme kestävyyttä edistäviin tekoihin – juhlistaa niitä – ja osoittaa esimerkillä myös opiskelijoillemme vastuunkantoa kestävämmän maailman rakentamisesta: yhtä lailla olemme kuitenkin nostaneet mukaan myös opiskelijoidemme tekoja, sillä he ovat olennainen osa yhteisöämme ja tulevaisuudentekijöitä.

Toivomme raportista kehittyvän meille ja muille eräänlainen elävä dokumentti kaikesta Tampereen yliopistolla meneillään olevasta kestävyystoiminnasta. Raportti voi kuulostaa tylsältä, mutta oikein tehtynä se luo toivoa, se osoittaa kädenjälkeämme kestävämmän ja vastuullisemman maailman eteen ja se on myös kädenojennus ja kutsu tehdä yhdessä enemmän.

https://www.tuni.fi/fi/tutustu-meihin/kestava-kehitys-korkeakouluyhteisossa

Origin by Ocean on vuonna 2019 perustettu merilevien biojalostamoyritys. Origin by Oceanin patentoitu biojalostusprosessi mahdollistaa arvokkaiden biopohjaisten kemikaalien erottamisen kerätyistä haitallisista merilevälajeista sekä ekologisesti viljellyistä merilevistä.
Merileväpohjaisilla tuotteilla voidaan korvata tavanomaisia kemiallisia ainesosia elintarvikkeissa ja juomissa, kosmetiikassa, hygieniassa, tekstiileissä ja monissa muissa tavaroissa ja materiaaleissa. Korvattavien ainesosien hiilijalanjälki on suurempi kuin Origin by Oceanin tuottamien ainesosien. Lisäksi useat tekstiileissä ja kosmetiikassa perinteisesti löytyvät ainesosat ovat mikromuovin lähteitä, kun taas Origin by Ocean tuottamat aineosat ovat täysin biohajoavia. Merilevät sitovat meressä kasvaessaan itseensä hiilidioksidin lisäksi myös ravinteita, jotka aiheuttavat merien rehevöitymistä. Origin by Ocean tarjoaa uudenlaisen elinkeinon rannikkoalueiden yrittäjille kaikkialla maailmassa, alkaen Itämerestä ja Karibiasta, ja siten samalla on osana ratkaisua joka puhdistaa rehevöityneet meret ylimääräisistä ravinteista.

www.originbyocean.com

Olemme Cargotecilla asettaneet erittäin kunnianhimoiset strategiset tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi arvoketjussamme. Uskomme, että liiketoimintaa on mahdollista kasvattaa siten, että päästöt samalla pienenevät: myymällä ”oikeita” tuotteita. Cargotecille ”oikeita” tuotteita ilmaston näkökulmasta ovat ekoratkaisujen tuoteryhmämme tuotteet, jotka auttavat vähentämään päästöjä siellä, missä ne ovat suurimmat – tuotteidemme käyttövaiheessa.

Jotta tuote tai palvelu voidaan sisällyttää ekoratkaisujen tuoteryhmäämme, sen on täytettävä hyvin tiukat kriteerit, jotka perustuvat EU-taksonomian vaatimuksiin ja ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Esimerkiksi tuoteryhmän kaikkien ilmastoratkaisut-kategoriaan kuuluvien laitteiden on osoitettava riittävät CO2-päästöjen vähennykset, jotka on varmennettu kolmannen osapuolen elinkaarianalyysien avulla. Meillä on strategiset tavoitteet ekoratkaisujen tuoteryhmän myynnille, mikä käytännössä muuttaa EU-sääntelyn toiminnaksi. Tämä auttaa myös meitä Cargotecilla ymmärtämään, mihin meidän kannattaa keskittyä jatkaessamme vähähiilisten ratkaisujen kehittämistä.

Otamme oikeita askeleita, mutta tavoitteidemme saavuttaminen ja toimialamme muuttaminen vaatii aikaa, sitoutumista ja asiantuntemusta. Totuus on, että meidän tulisi myydä nykyistä enemmän sähköisiä ja muita ekoratkaisujen tuoteryhmän tuotteita, ja vähemmän dieselkäyttöisiä – ja samalla meidän täytyy arvioida liiketoimintamallejamme uudelleen, jotta ne tukisivat paremmin kiertotaloutta. Suunnitelmamme ei kuitenkaan ole muuttunut: jatkamme näiden ratkaisujen proaktiivista markkinointia asiakkaillemme ja uusien ekoratkaisujen kehittämistä luopuen samalla asteittain perinteisistä tuotteista.

https://www.cargotec.com/en/sustainability/environment/