Ohjelmoinnin peruskurssi etätoteutuksella lukiolaisille Aalto-yliopistossa

Otaniemen lukio ja Aalto-yliopisto järjestävät ohjelmoinnin peruskurssin Python-ohjelmointikielellä Otaniemessä syksyllä 2023. Kurssi toteutetaan etäyhteyksillä. Kurssin osallistujilla on mahdollisuus suorittaa 1-2 opintojaksoa ja Aalto-yliopiston ohjelmoinnin peruskurssi (5 ETCS, eli Aallon opintopistettä).

Kenelle

Kurssi tarjotaan kaikille Suomen lukiolaisille riippumatta vuosikurssista, ennakkotietoja esimerkiksi ohjelmoinnista ei vaadita. Kurssi sopii sinulle, jos olet kiinnostunut ohjelmoinnin yleisten periaatteiden ja ohjelmointikielten rakenteiden oppimisesta, ja haluat tutustua Aalto-yliopistoon jatko-opiskelupaikkana. Ohjelmointi kehittää ajattelua sekä ongelmanratkaisutaitoja. 

Ajankohta ja suoritus

Opetus järjestetään 7.9. – 29.11.2023. 

Kurssi suoritetaan ratkaisemalla viikon aikana palautettavia ohjelmointitehtäviä, ja keräämällä tarpeeksi pisteitä näistä tehtävistä. Kurssilaisille on tarjolla etäohjausta päivystysaikoihin iltapäivisin kurssilaisten kanssa sovittavina aikoina. Kurssin suorittaminen edellyttää myös kurssimateriaalin lukemista ja ohjelmointitehtävien ratkaisemista omalla ajalla (keskimäärin 2-6 tuntia viikossa harjoitusryhmien lisäksi.) Päivystysten alustavat ajankohdat (tarvittaessa voidaan sopia muitakin aikoja):

  • maanantaisin klo 16.15-17 päivystysapu tehtävissä
  • keskiviikkoisin klo 16.15-17 päivystysapu tehtävissä

Lisäksi apua ja ohjeita tulee Telegram-ryhmässä, johon kurssilaisten toivotaan liittyvän. Luennot ovat tänä vuonna videoluentoja, joita jokainen voi katsoa oman aikataulunsa mukaan. 

Kurssin aikana suoritetaan 9 harjoituskierrosta, joista jokainen kestää 1 viikon. 

  1. harjoitustehtäväkierroksen määräaika on 14.9. klo 11:00 aamupäivällä, ja sen jälkeen kierrokset sulkeutuvat aina viikon välein

Jos haluat suorittaa 

  • 1 opintojakson, sinun on osallistuttava viiteen (5) ensimmäiseen harjoituskierrokseen ja kerätä niistä vaadittava määrä pisteitä.
  • 2 opintojaksoa, sinun on osallistuttava kaikkiin yhdeksään (9) harjoituskierrokseen ja kerätä niistä vaadittava määrä pisteitä. Tällöin sinulla on myös mahdollisuus saada suoritusmerkintä Aalto-yliopiston ohjelmoinnin peruskurssista: CS-A1111 Ohjelmoinnin peruskurssi Y1. Aalto-yliopiston kurssin suoritusmerkintään vaaditaan lisäksi, että osallistut järjestettävään kurssin tenttiin ja pääset siitä läpi. Jos myöhemmin aloitat opiskelun Aalto-yliopistossa, voit sisällyttää näin suoritetun kurssin tutkintoosi.

Muuta tärkeää:

  • Kaikille pakollinen ensimmäinen kokoontuminen ke 6.9. klo 16.15-17.30. Tällä kerralla käydään läpi kurssin infoa, ensimmäisen kierroksen suorittamista ja Aalto-tunnusten aktivointia. Lisäksi asennetaan tarvittavat ohjelmat.
  • Kierroksen 1 tehtävien palautusten määräaika on 14.9.2023. 
  • Ohjelmointiharjoitukset tehdään omalla lukiokannettavalla. 
  • Kurssille osallistuville lukiolaisille annetaan Aalto yliopiston IT-palveluiden käyttäjätunnukset ja mahdollisuus MyCourses-palvelun käyttöön.
  • Etäyhteytenä käytetään Teamsia.

Täytä pakollinen ilmoittautumislomake Aallon opiskelijatunnuksia varten. Tarvitset tunnuksia Aallon verkkoympäristöä varten. 

Ilmoittaudu tästä

Ehdoton takaraja ilmoittautumiselle on maanantaina 4.9.2023 klo 16.00.

Lisätietoja:

matti.heikkinen@eduespoo.fi ja simo.naatula@aalto.fi