First Global Challenge 2022 Geneve Team Finland

 Matti Heikkinen

FIRST Global Challenge on vuodesta 2017 alkaen järjestetty vuosittainen kansainvälinen robotiikkakilpailu, jossa noin 200 valtion joukkueet suunnittelevat ja rakentavat kilpailutehtävään soveltuvan robotin heille lähetetyistä osista. Tapahtuman tavoitteena on kannustaa nuoria pohtimaan ratkaisuja globaaleihin haasteisiin. Kilpailu järjestetään tänä vuonna Genevessä 13.- 16.10.2022.



Tämän vuoden kilpailussa tavoitteena on kerätä itse rakennetulla robotilla pelikentältä mahdollisimman paljon hiilipäästöjä kuvaavia palloja ja heittää ne kentän keskellä olevaan korkeaan hiilinieluun. Vaihtoehtoisesti robotti voi viedä hiiltä kentän reunalle ihmisten heitettäväksi hiilinieluun. Lisäksi robotin tulee ottelun lopuksi nostaa itsensä mahdollisimman korkealle. Yhteen otteluun osallistuu 6 tiimiä, joista muodostuu kaksi liittoutumaa. Tärkeänä osana kilpailua on liittoumien sisäinen yhteistyö. Myös molempien liittoutumien täytyy tehdä yhteistyötä, koska kaikki saavat samat pisteet kerätystä hiilestä. Puolestaan liittouma saa pisteet kiipeämisestä.

Videossa kuvataan First Global Challenge kilpailutehtävä.

Lukiolaiset avaavat ja tutustuvat kilpailuorganisaation lähettämiin osiin, joista Suomen robotti rakennetaan.

Meidänkin robottimme kilpailua varten valmistuu kovaa vauhtia. Saimme osat siihen elokuun alussa, jonka jälkeen robotin runko on alkanut muodostumaan aikaisemmin tekemiemme suunnitelmien mukaan.

Joukkueeseemme kuuluu viisi jäsentä kahdesta eri koulusta, kolme Otaniemen lukiosta sekä kaksi Ressun lukiosta. Iältämme olemme 16-18 vuotiaita. Meidän mentoreinamme toimivat Simo, entinen First Global kultamitalisti, sekä Matti, Otaniemen lukion fysiikan ja matematiikan opettaja. Joukkueemme jäsenet ovat Juuso, Anni, Pyry, Minea ja Mimmi-Maija. Kokemuksen puolesta mukana on aiempia First Globalissa kisanneita sekä ensikertalaisia. Meillä kaikilla on kiinnostusta teknologiaan ja odotamme innolla Suomen edustamista tässä kansainvälisessä kilpailussa.

Videossa esitellään Team Finland 2022 joukkue.

Team Finland joukkueen pääsponsorina toimii Suomen Automaatioseura. Kiitämme Suomen Automaatioseuraa  osallistumisen mahdollistamisesta!