Fysiikan pakopeli lämpöoppiin
Korkeapainetta
Sääasema Solarikselle suuntaava tutkimustiimi eksyi ja joudutte yllättäen lähtemään avuksi. Hallitsetteko lämpöopin tarpeeksi hyvin, että selviätte koko matkan 4 kilometriä korkealle vuorelle?
Korkeapainetta on fysiikan opettajien kanssa yhteistyössä kehitetty selaimessa toimiva pakopeli lukion FY3-moduuliin. Sitä voi pelata itsenäisesti tai ryhmässä ja se toimii mainiosti myös etäopetuksessa. Pelin pelaamiseen on hyvä varata noin 60-75 minuuttia aikaa. Tässä ajassa suurin osa ryhmistä ehtii huipulle asti.
Opettaja voi halutessaan antaa opiskelijoille omia tai opettajan ohjeista löytyviä vihjeitä helpottaakseen opiskelijoiden etenemistä pelissä, mutta peli on pelattavissa myös ilman niitä.
Peli on tarkoitettu lämpöopin aiheiden kertaamiseen hauskasti ja motivoivasti, eikä sen tarkoitus ole olla koe tai testi. Peli kannustaa ongelmanratkaisutaitojen harjoittamiseen, vuorovaikutteiseen ryhmätyöskentelyyn, itsenäiseen tiedonhankintaan ja se haastaa jo opittujen tietojen ja taitojen käyttämiseen uudenlaisissa tilanteissa.
Pelin tavoitteena on tukea seuraavien FY3-moduulin opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden sekä keskeisten sisältöjen saavuttamista ja opiskelua:
- osaa tutkia aineen termodynaamiseen tilaan ja olomuodon muutoksiin liittyviä ilmiöitä
- osaa soveltaa termodynamiikan käsitteitä ja malleja energiantuotannon ratkaisujen tarkastelussa
- lämpölaajeneminen
- kaasujen tilanmuutokset ja ideaalikaasun tilanyhtälö
- aineen lämpeneminen ja jäähtyminen sekä olomuodon muutokset
Näiden lisäksi peli tukee erityisesti seuraavia laaja-alaisen osaamisen osa-alueita:
- vuorovaikutusosaaminen
- monitieteinen ja luova osaaminen
- yhteiskunnallinen osaaminen
Peli on tuotettu luonnontieteen valtakunnallisen kehittämistehtävän (Jälki) puitteissa ja sen käyttö on ilmaista. Peliin ei tarvita tietokonetta lukuun ottamatta muita välineitä. Peli alkaa osoitteesta Korkeapainetta.fi ja tehtävät tulevat sivuilla peräkkäin. Seuraavaan tehtävään pääsee aina syöttämällä tehtävästä saadun oikean koodin. Opettajan ohjeissa on oikeat koodit sekä vihjeitä, joita opettaja voi kertoa opiskelijoille, jos koodin keksiminen on haastavaa.
Jos pelin suhteen tulee kysyttävää tai tarvitset apua pelissä, voit olla yhteydessä joko Milja Juolaan tai Room Escape Running Rabbit:iin!
milja.juola@espoo.fi
Voit tilata opettajan oppaan (vinkit peliin) lähettämällä sähköpostia osoitteeseen milja.juola@espoo.fi